Hetan Majatalo

PL 1
99401, Enontekiö
etsi kartalta >>

Puhelin: (016) 554 0400, Tiina 0409113351
Matkapuhelin: 0400 124 185
Faksi: (016) 521 362
Email: ,

Yrityksen esittely:

Jo 85 kodikasta vuotta

Ensimmäiset kirjatut matkaajat vierailivat Hetan Majatalossa 1920-luvulla. Tällöin Majatalon alakerrassa toimi kylän ainoa sekatavarakauppa ja yläkerrassa oli seitsemän majoitushuonetta.



Alkuvuosina Majatalon asiakkaita olivat pääasiassa kauppiaat ja tutkijat. Majataloon on vuosien varrella eksynyt kuuluisuuksiakin, alkuaikoina Yrjö Kokko oli usein nähty vieras, ja myöhemmin vakiovieraisiin kuuluivat muiden muassa Tapio Rautavaara ja Irwin Goodman.

Aika kului ja muuttui, mutta Hetan Majatalo pysyi. Ja kehittyi. Majatalonpito ja perinteet ovat siirtyneet Vuontisjärven suvussa nyt jo neljänteen polveen.

Tänä päivänä Hetan Majatalo muodostuu perinteikkäästä majatalosta sekä korkeatasoisesta hotellista, joka valmistui vuonna 1988 ja jota laajennettiin edelleen vuonna 2000. Majatalo on avoinna ympäri vuoden ja päivystys on kellon ympäri.

Majoituksen lisäksi Hetan Majatalon tarkoituksena on aina ollut tarjota matkaajalle aitoa Lapin tunnelmaa, ravintoa niin sielulle kuin ruumiillekin. Täällä vieras ja isäntäväki tapaavat ja vaihtavat ajatuksia päivittäin.

Hyvän olon varmistaminen vieraalle on paitsi velvoittava perinne, myös isäntäperheelle harrastuksista antoisin.

Hetan Majatalon liikeidea ja isäntäperheen ajatus elämäntavastaan: Hetan Majatalo Oy on Enontekiöllä sijaitseva pieni majoitus-, ravitsemis- ja matkailualan yritys, joka järjestää vieraalleen unohtumattoman Lapin loman kaikkine oheistuotteineen, jotta hän tahtoisi tulla takaisin ja toisi ystävänsä mukanaan kokemaan Lapin taian.


 

Mukana:

 
Voimatel Oy
Suonenjoki (Suonenjoen kaupunki)
Pohjola Vakuutus
Softness Oy
Insinööritoimisto Häyrinen Pekka Oy
Rentlift Finland Oy
Tammenportti
Hammaslääkärikeskus Denta Tero Siirilä
Järvelän Asennuspojat Oy
Eiran Isännöitsijätoimisto Oy
Re-Paint Oy Tom&Tom Ab
Työväen Akatemian Kannatusosakeyhtiö

Design (©) Hi-Vision Oy