Söderlångvikin museo

Amos Andersonintie 2
25870, Dragsfjärd
etsi kartalta >>

Puhelin: (09) 684 4460
Faksi: (09) 6844 4622
Email:

Yrityksen esittely:

Söderlångvikin museo on taide- ja henkilöhistoriallinen museo, joka sijaitsee Amos Andersonin (1878–1961) entisessä kesäasunnossa Dragsfjärdissä Kemiönsaaren eteläisellä puolella, kauniilla paikalla syvän Söderlångvikin lahden pohjukassa. Museoon on sijoitettu osa Amos Andersonin yksityisestä taidekokoelmasta ja huonekaluista. Painopiste on 1900-luvun alkupuolen suomalaisessa taiteessa. Noin sadan maalauksen lisäksi esillä on pienoisveistoksia ja grafiikkaa.

Söderlångvikin museo avattiin vuonna 1965 ja on auki yleisölle kesäisin. Vanhassa navetassa sijaitsee erillinen taidenäyttelyille varattu galleriatila. Samassa rakennuksessa toimii myös kahvila, jossa myös järjestetään näyttelyitä. Kahvilan yhteydessä on paikallisten käsityöläisten puoti ja rakennuksen ulkopuolella myydään tilalla kasvatettuja kukkia ja puutarhatuotteita.

Päärakennuksen alakerroksessa on pitkä rivi huoneita, joista on kaunis näköala Paul Olssonin 1930-luvun lopulla suunnittelemaan puistoon. Sisustus eriytyy myös 1930-luvulta, yleissävyltään se on persoonalliseen klassinen. Huonekalut ovat sekä antiikkia että 1900-luvun alun tyylihuonekaluja. Länsisiivessä sijaitsevan salongin sisustus edustaa lähinna kustavilaista tyyliä. Vastapäisessä siivessä on suuri ruokasali, jonka ruokapöydän ympärille mahtuu 34 vierasta. Talon keskiakselilla on eteinen ja valoisa pylväshalli. Alakerrassa on lisäksi pieni ruokasali ja läntisessä siivessä vierashuoneita. Musiikkihuoneessa esillä oleva valokuvanäyttely kertoo Amos Andersonin elämästä ja henkilöhistoriasta.

Eteishallista päästään toisen kerroksen avoimeen olohuoneeseen, jossa säilytetään Amos Andersonin kirjastoa. Yläkerrassa on myös vierashuone, työhuone ja Amos Andersonin vaatimaton makuuhuone.

Vuonna 1927 Söderlångvikin kartano siirtyi silloiselta omistajaltaan, Taalintehtaan osakeyhtiöltä päätoimittaja Amos Andersonille. Dragsfjärdiin, lähelle synnyinseutuaan, hän perusti itselleen toisen kodin, missä hän oleskeli paljon vapaa-aikoinaan ja vietti viimeiset elinvuotensa. Kun hän osti Söderlångvikin paikalla oli 1800-luvun jälkipuoliskolla hirsistä rakennettu yksikerroksinen talo. Päärakennus kunnostettiin arkkitehti W.G. Palmqvistin piirustusten mukaan 1934–1935. Taloon lisättiin toinen kerros hirsistä ja se rapattiin valkoiseksi. Siihen tuli yksitoista huonetta ja keittiö. Vuosina 1937–38 talon molemmille sivuille liitettiin tiilestä rakennetut yksikerroksiset siivet. Talon pituus on 47 metriä ja pinta-ala 560 neliömetriä.

Testamentissaan Amos Anderson määräsi perustamansa yhdistyksen, Föreningen Konstsamfundetin ainoaksi perijäkseen. Hän toivoi myös, että hänen kesäasuntonsa toimisi yleisölle avoimena museona. Yhdistys vastaa nykyään tilan metsäalueista, viljelyksistä ja puutarhasta. Sillä on maita Kemiössä, Dragsfjärdissä, Västanfjärdissä ja Paraisilla noin 6 600 hehtaaria, josta viljeltyä maata on vain noin 170 hehtaaria, loput ovat enimmäkseen metsää. Suomen suurimpaan omenaviljelykseen on varattu Söderlångvikissa ja Tolfsnäsissä noin 23 hehtaaria. 13 000 omenapuusta noin 5 500 on Söderlångvikissa. Tila tuottaa myös tomaatteja ja kukkia.


Söderlångvikin museo

25870 Dragsfjärd
Tel: 02 424 662 tai 02 424 549
Kahvilaan: 02 425 037



Ryhmäkäynnit Söderlångvikissa varataan aina etukäteen, puh. 02–424 662 (tai 02–424 549). Myös Amos Andersonin taidemuseo antaa ohjeita Söderlångvikissa kävijöille, puh. 09–6844 460.


 

Mukana:

 
Voimatel Oy
Suonenjoki (Suonenjoen kaupunki)
Pohjola Vakuutus
Insinööritoimisto Häyrinen Pekka Oy
Rentlift Finland Oy
Tammenportti
Hammaslääkärikeskus Denta Tero Siirilä
Järvelän Asennuspojat Oy
Eiran Isännöitsijätoimisto Oy
Re-Paint Oy Tom&Tom Ab
Työväen Akatemian Kannatusosakeyhtiö

Design (©) Hi-Vision Oy